kuva

Vesijärven Kalastusalue

Kalastusalue on lakisääteinen yhteistyöelin, joka edistää toimialueensa kalataloutta. Kalastusalueeseen voi kuulua yhden tai useamman kunnan alueella olevia vesiä, jotka muodostavat kalataloudellisesti yhtenäisen alueen ja joiden kalastusoloja järjestettäessä on asianmukaista soveltaa yhtenäisiä toimenpiteitä. Kalastusalueen muodostavat sen jäsenet, joita ovat vesialueiden omistajat sekä ammattikalastusta ja virkistyskalastusta edustavat tahot. Kalastusalueista on vähitellen kehittymässä lakisääteisiä yhteistoimintayksiköitä, joissa kalavesien omistajat ja käyttäjät etsivät rakentavia ratkaisuja kalatalouden kehittämiseen.

Käyttö- ja hoitosuunnitelma

Kalastusalueen tärkein instrumentti käytännön asioiden linjaamisessa on käyttö- ja hoitosuunnitelma. Tässä asiakirjassa sovitaan yhteisesti ne pääperiaatteet, joiden mukaan kalavesiä käytetään ja hoidetaan. Kalavesien osakaskuntien on tarpeen mukaan otettava huomioon nämä linjaukset omia päätöksiä tehdessään.

Hallitus ym. tietoa tästä

Kuvassa hallituksen puheenjohtaja Ismo Malin pitämässä ankeriaspyydyksen vihkijäispuhetta. Katso lisää kuvia TÄSTÄ

Alla vihkijäispuhe.

Ankeriasarkun avajaisnäytös 24.5.2014, Vääksynjoki Asikkala
(tilaisuuden avauspuhe, Vesijärven kalastusalueen pj Ismo Malin)

 

Hyvät naiset ja herrat,

 

Tämän tilaisuuden nimen keksiminen ei ollut helppoa. Arkusta tulee mieleen kuolema, mutta tässä tilaisuudessa juhlistetaan ankeriasarkkua, jolla mahdollistetaan ankeriaiden lisääntyminen ja uusi elämä. Vesijärvestä kutuvaellukselle lähtevät ankeriaat pyydystetään Vääksynjokeen asennetulla ankeriasarkulla. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (Rktl) merkitsee ankeriaat kalamerkillä ja kuljettaa ne Kymijoen voimalaitosten ohi autolla vapautettaviksi Suomenlahteen. Tämä tilaisuus on Kansainvälisen vaelluskalapäivän tapahtuma.

 

Ankeriaalla on myyttinen salaisuus, mikä liittyy Atlantiksen vajonneeseen
saareen. Ankeriaiden elämä alkaa Sargassomeressä eli alueella, joka
sijaitsee Azorien saarten länsi- ja lounaispuolella Bermudan itäpuolella. Ankeriaiden vaistot ovat säilyneet täsmälleen samoina läpi vuosituhansien ja ne heittäytyvät edelleen Golf-virran vietäviksi niin kuin Atlantiksen aikaan. Ne hakeutuvat edelleen Atlantiksen jokiin, jotka löytyvätkin nyt Euroopasta. Ne eivät tiedä, että Atlantista ei enää ole.

 

Sitten hieman tieteellisempiin käsityksiin.

Ankeriaiden on päätelty kutevan 17-20-asteisessa vesikerroksessa 150-400 metrin syvyydessä. Ainuttakaan sukukypsää tai pitkällä kehityksessä olevaa ankeriasta tai hedelmöittynyttä mätimunaa ei ole kuitenkaan tavoitettu. Sen sijaan pienimmät Atlantilta löydetyt ankeriaanpoikaset ovat olleet 5-7 mm mittaiset. Leptocephalus-poikaset nousevat kuoriuduttuaan pintavesiin ja aloittavat kulkeutumisen merivirtojen mukana. Pari-kolme vuotta avointa Atlanttia kuljettuaan leptocephalus-poikaset saapuvat Euroopan rannikolle kesäkuussa ja muuttavat muotoaan. Läpikuultavat, mutta muuten paljon aikuisen kaltaiset lasiankeriaat nousevat Euroopan länsirannikon jokisuihin. Itämeren jokiin nousevat yksilöt ovat jo hieman vanhempia kasvu- eli kelta-ankeriaita.

Ankerias on sitkeähenkinen ja sopeutumiskyinen kala. Se elää lähes kaikenlaisissa vesissä. Se sietää alhaista happipitoisuutta ja viihtyy myös likaantuneessa vedessä. Tämän johdosta sitä on käytetty meillä mm. Vesijärvessä hoitokalana. Ankerias on erinomainen hoitokala vesissä, joissa tavanomaiset arvokalat eivät viihdy. Sen liha-arvo on korkea ja kala toimii biomanipulaattorina syömällä pikkukalaa. Ongelmana on kautta aikojen ollut se, ettei kansa ole tottunut kalastamaan ankeriasta, eräin paikoin kalaa on jopa vierastettu. Ankeriaan luontainen kuolevuus on vähäistä, joissakin tutkimuksissa vain 29 %, joten istutukset ovat järkeviä ja tuottavat hyvin.

 

Ankeriaan vaellukselle lähtöä määrää koko, ei ikä. Näin nopeakasvuisimmat lähtevät

aikaisemmin vaellukselle kuin hidaskasvuiset yksilöt. Näyttää siltä, että Suomen

pitkien talvien ja kylmänveden jaksojen takia ankerias elää kasvuankeriaana huomattavasti pidempään kuin Keski-Euroopan vesissä (10–13 vuotta). Vielä nytkin saadaan saalista 1960-luvun puolenvälin lasiankeriasistutuksista. Näillä ankeriailla on ikää yli 40 vuotta. Kaksikymmentä vuotta vanha naarasankerias voi yhtä hyvin painaa 250 grammaa kuin 2 500 grammaa. Vesijärvessä ankerias kasvaa nopeasti. Suurin koskaan saatu koiras pyydettiin vuonna 2008 Vääksynjoesta ja se oli 61 cm pitkä ja painoi yli 200 g ja sen sukupuolirauhaset olivat poikkeuksellisen pitkälle kehittyneessä vaiheessa. Suomenennätysankerias on pyydystetty rysällä Hämeenlinnan Katumajärvestä keväällä 2009, se painoi 4,666 kg.

 

 

Eurooppalaisten tietojen perusteella on arvioitu, että vesiemme ankeriaat saavuttavat

vaelluskoon keskimäärin 60 cm pituisina ja 410 gramman painoisina. Silloin ne ovat

olleet kasvamassa 10–13 vuotta. Ensimmäiset lähtisivät vaellukselle

yli 50 cm pituisia ja paino 200 gramman painoisina. On myös havaintoja, että kasvu on nopeampaa murtovedessä kuin joki- ja järvivedessä.

 

Vanhojen tietojen mukaan ankeriaan vaellus mereen tapahtuu runsain määrin yöllä ja

pimeän kuun aikana elokuun alkupuolella. Varsinkin yöllisten ukonilmojen jälkeen on

tavattu runsasta alaspäin vaellusta. On havaintoja, että laskeutuvat ankeriaat tulevat

usein pareittain. Vaelluksen aikana veden tulee olla riittävän lämmintä. Alle 5 asteisessa vedessä ankerias liikkuu hyvin vähän. On myös havaintoja, että ankerias vaeltaa keväällä kevättulvien saattamana, runsaimmin huhtikuussa.

Evon koejärvissä on havaittu kaksi vaellushuippua, kevät ja syksy sekä sademäärien

ja kuun vaiheiden vaikutus vaellukseen. Korkean veden ja uuden kuun aikaan vaelsi

eniten kaloja, kuivana kautena kesällä tai täyden kuun aikaan ei juuri ollenkaan. Nyt ankeriasarkku on ollut pyynnissä 11 yötä ja ankeriaita on saatu 60 kpl.

 

Vesijärvi laskee vetensä Vääksyn jokea pitkin Päijänteeseen. Vesijärvi on Etelä-

Suomen tärkeimpiä ankeriasjärviä, jossa elää vielä runsaasti 1960- ja 1970-luvuilla

istutettuja ankeriaita. Vesijärveen on istutettu 2000-luvulla yli 100 000 elveriä.

 

Vesijärven vedet virtaavat Päijänteen vesien kanssa Vuolenkosken padolle, joka on

ankeriaan alasvaelluksen ensimmäinen este. Tosin pato ja sen alapuolella oleva Mankalan

voimalaitospato voidaan ohittaa Kimolan kanavaa pitkin. Kanava yhdistää Konniveden

Jaalan Pyhäjärven ja oikaisee ns. Kymijoen mutkan (n. 30 km). Kanava on

rakennettu puutavaran uittoa varten, eikä siinä ole sulkuja. Veden pinta tasataan 12

mm korkealla padolla, jonka alapuolelle tukkiniput siirrettiin nosturilla. Uitto

lopetettiin vuosituhannen taitteessa. Nyt paikalle suunnitellaan kanavaa palvelemaan veneilyä. Seuraava vaelluseste ankeriaille on Voikkaan voimalaitospato. Lähes kaikki vaellusankeriaat menehtyvät Kymijoen voimalaitosten turbiineihin.

 

Ankeriaan hoito-ohjelman mukaan padottujen alueiden hyödyntäminen ankeriaskantojen kasvualueina ja ankeriaan kalastusalueina edellyttäisi pitkälläkin aikavälillä jatkuvaa ankeriaiden siirron järjestämistä padon sulkemilta alueilta mereen. Tavoitteeksi on asetettu, että 40 % hopea-ankeriaista pääsisi kutuvaellukselle.

 

Kantojen uhkatekijät, hoito ja uhanalaisuus: Euroopan rannikon jokiin nousevien lasiankeriaiden määrät ovat dramaattisesti vähentyneet 1980-luvun alusta lähtien noin sadanteen osaan. Syyksi on esitetty liian tehokasta pyyntiä ja vaellusesteitä, ympäristömyrkkyjä, japaninankeriaan loisnematodia, luontaista kannanvaihtelua ja myös Golf-virran pohjoisreunan siirtymistä aiempaa pohjoisemmaksi. 95% ankeriaista pyydetään lasiankeriaina, ja näistä suurin osa menee viljelylaitoksiin jatkokasvatukseen, ja osa päätyy edelleen istukkaiksi. Nykyisin melkein kaikki Suomen sisävesien ankeriaista ovat istutuksista peräisin. Suomen lajien uhanalaisuus 2010-mietinnössä ankerias luokiteltiin erittäin uhanalaiseksi.

Anianpellon talonpojat ovat pyytäneet ankeriaita tällä paikalla useita satoja vuosia. Vuonna 1540 Kustaa Vaasa perusti Vääksynjokeen Kruunun kalastamon, josta kalastettiin herkullista ankeriasta hovin pöytiin. Paikalliset saivat kalastusoikeudet takaisin 1600-luvulla. Vääksynjoessa kerrotaan olleen 14 ankeriasmertaa eli lanaa ja useita ankeriasarkkuja.

Ensimmäisiä suunnitelmia nykyisen kaltaisesta ankeriasarkusta on jo 1980- ja 90-luvulta.

Päijät-Hämeen ankeriaankeräilyn pioneerihankkeen rahoitus on tullut Päijänne Leaderin kautta (Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto). Vesijärven kalastusalue on hankkeen toteuttaja ja osarahoittaja.

Mukana hankkeessa ovat olleet paikalliset vesialueen omistajat: Asikkalan kirkonkylän ok, Anianpellon ok, Lahden kaupunki, Rktl:stä  tutkija Jouni Tulonen jonka piirustuksiin arkku perustuu, tarkemmat suunnitelmakuvat tulivat rakennuslupa-arkkitehti Jukka Vesaselta, metallityöt teki Hot Mill Oy:n Risto Kauhala ja poikansa Jere, Vesivehmaan maansiirto Oy vastasi asennustyöstä. Puulaatikko on tehty Päijät-Hämeen Kalatalouskeskus ry:n järjestämissä pyydystalkoissa tammikuussa 2014.

Hanke vaati uskomattoman määrän lupia ja lausuntoja: Hämeen ELY-keskus vesi- ja kalastuslain osalta, padon haltijalta Lahti Aqua Oy:ltä, vesialueiden omistajilta, museovirastolta, Liikennevirastolta, Etelä- ja Keski-Päijänteen kalastusalueelta, koska kalastetaan alle 100 m päässä padosta, Asikkalan kunnasta rakennuslain osalta jne.

Vesijärven kalastusalueen asettamaan työryhmään kuuluivat itseni lisäksi: Jouni Tulonen Rktl, Jari Hagman Tiirismaan ok ja Vka hallitus, Pekka Puujalka Vaanian ok ja Vka hallitus, Juhani Lusila kirkonkylän ok ja Vka hallitus, Timo Pirttilä Anianpellon ok, Heikki Tuomainen kirkonkylän ok ja Jarno Nummela Uskilan ok ja Vka:n isännöitsijä.

 

Hyvää kansainvälistä vaelluskalapäivää kaikille!

 

 

Ohjelmassa seuraavaksi vapaa sana, ankeriasarkun kokeminen ja tutustuminen ankeriaaseen ja sen merkintään lähemmin (Tutkija Jouni Tulonen ja vesiensuojelusuunnittelija Matti Kotakorpi)