kuva

Vesijärven levien värikäs maailma

Elämän varhaisimmat edustajat maapallolla ovat olleet leviä. Vanhimmat tunnetut fossiilit ovat sinileviä, iältään yli 3 miljardia vuotta. Levien yhteyttämisen ansiosta auringon energia sitoutuu tuotannoksi, joka ylläpitää vesien kaikkea elämää. Vesipisaran sisällä levät muodostavat värikkään ja muodoiltaan oudon, usein kauniin maailman. Pienet, kooltaan vain muutaman mikrometrin leväsolut keijuvat vedessä vapaana kasviplanktonina, keijustona. Monet lajit kehittyvät kuitenkin usean solun yhdyskunniksi, joista suurimmat sinilevien muodostamat ovat paljaalla silmällä nähtävissä.

Levien värivaihtelu on laaja ja liittyy yhteyttämissä tarvittavien väripigmenttien laatuun ja määräsuhteisiin soluissa. Useimmat levät ovat kirkkaan-, kellan-, ruskean tai sinertävänvihreitä. Jotkut levät ovatruskeita, ruskeanpunaisia, kirkkaanpunaisia tai purppuranpunaisia. Eräillä lajeilla on erityinen kyky vaihtaa väriä yhteyttämistehokkuuden parantamiseksi. kuva

Levien solu- ja erityisesti yhdyskuntamuodot ovat hyvin vaihtelevia. Niiden rakenteet ovat jopa niin erikoisia ja kauniita, että niistä voisi löytää innoituksen ihmeellisiin taideteoksiin.

kuva

Luonnostaan lievästi rehevä Vesijärvi kuuluu Asikkalan-Hollolan lehtokeskukseen. Järven ranta- ja vesikasvillisuus on poikkeuksellisen runsas ja siihen kuuluu useita harvinaisuuksia. Sama monipuolisuus koskee järven muitakin eliöryhmiä, myös leviä. Kaikkiaan Vesijärven levästöstä on löydetty lähes 200 lajia. Leviä esiintyy vedessä kaikkina vuodenaikoina - myös jään alla, mutta runsaimmillaan ne luonnollisesti ovat avovesiaikana. Levät kasvavat pohjassa, kasvien ja kivien pinnoilla tai vapaasti vedessä keijuen. Jäiden lähdön aikaan tai joskus jo jään alla runsastuvat piilevät ja usein ne aiheuttavat silmin nähtävää veden samentumista ja kalanpyydysten limoittumista.

Kesän alussa vuoroon tulevat kulta- ja nielulevät sekä keskikesällä sinilevät, viherlevät ja yhtymälevät. Vesijärven rehevöitymisen seurauksena ovat eniten lisääntyneet sinilevät, jotka ovat runsaimmillaan aiheuttaneet suuria haittoja vesien käytölle.

kuva

Vesijärven sinilevistä on havaintoja jo varhain, sinilevien runsaasta esiintymisestä jo vuodelta 1913. Laji oli tuolloin Aphanizomenon flos-aquae. Syyskuussa 1922 tavattiin sinilevämassaa eteläisellä Vesijärvellä. Vuoden 1926 levänäytteissä esiintyi sekä talvella että kesällä Oscillatoria-suvun sinileviä. Kesällä ja syksyllä valta-lajeina olivat Microcystis-lajit, mutta myös Anabaena-suvun sinileviä havaittiin.

kuva kuva

Sinilevien massaesiintymät aiheuttivatkin ongelmia jo 1920-luvulla. Vuosien 1925 ja 1928 kesinä Vesijärven rantalaitu-milla sairastui useita nautoja ja suuri osa näistä kuoli. Vuoden 1928 karjakuolema, jossa kaikkiaan 40 nautaa menehtyi tai jouduttiin hätäteurastamaan, todettiin myrkyllisten Anabaena-sinilevien aiheuttamaksi. Vesijärven Enonselkä oli erityisesti sulfaattiselluteollisuuden jätevesien johdosta rehevöitynyt jo 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä. Sellutuotannon loputtua järven tila kuitenkin lievästi parani, kunnes Lahden kaupungin jätevesikuormitus 1930-luvulta lähtien alkoi nopeasti kasvaa ja erityisesti toisen maailmansodan jälkeen muodostua kohtuuttomaksi rasitukseksi.

Silmiinpistävin muutos Vesijärven Enonselällä tapahtui vuosina 1964 - 65; vesi muuttui runsaiden Oscillatoria agardhii-sinilevämassojen johdosta vihreäksi, kuin laimeaksi hernesopaksi. Tämä levälaji kuului sen jälkeen erottamattomasti Enonselän, myöhemmin myös Komonselän valtalajistoon, ja muodosti suurimmat rehevöitymishaitat Vesijärven eteläosassa. Oscillatoria-kausi päättyi vasta 1980-luvun puolivälin jälkeen.

Kajaanselän levälajisto oli piilevävaltainen 1960-luvun lopulle saakka, mutta Oscillatoria agardhii oli alkanut yleistyä myös Kajaanselällä. Sen määrä ei kuitenkaan kerinnyt nousta kovin korkeaksi ennen kuin kuormituksen kevennys toi helpotuksen järven tilaan.

Jätevesien poistuttua Vesijärven tila alkoi luonnollisesti kohentua. Syksyllä 1982 tyypillinen Oscillatorian vihreä vedenkukinta alkoi muuttua purppuranpunaiseksi ja loka-marraskuun vaihteessa koko Enonselkä vaahtosi punaisena. Marraskuussa 1982 tapahtui Enonselän pohjoispäässä ja Paimelanlahdella särkien joukkokuolema, joka oli levätoksiinien aiheuttama. Kyseessä oli Oscillatoria agardhii Gomont var., vihreän O. agardhiin punainen muoto, jonka vaikutus osoittautui maksalle myrkylliseksi. Lajin lisääntyminen oli tapahtunut hitaasti kesäisin väliveden tuntumassa. Talvella levä kerrostui aivan jään alle värjäten veden veripunaiseksi. Talven 1983 aikana levää todettiin myös Komonselällä ja Kajaanselällä.

Punaisten sinilevien massaesiintymä osoittautui kohtalokkaaksi Vesijärven kalastukselle. Levä limoitti seisovat pyydykset lyhyessä ajassa ja esti tehokkaasti talvi-, kevät- ja syyskalastusta. Haitat näkyivät nyt niinäkin vuodenaikoina, jotka aiemmin olivat vähimmin kärsineet leväongelmista. Merkittävää haittaa koko elinkeinolle aiheutui levien myrkyllisyydestä, joka aiheutti yleistä levottomuutta Vesijärven kalaa kohtaan ja vaikeutti kalan markkinointia.

Alkukesällä 1984 Oscillatoria-levien valtakausi jatkui edelleen, mutta pintakukintaa muodostavia lajeja (Aphanizomenon sp., Microcystis spp.) alkoi ilmestyä kasviplanktoniin. Elokuussa valtalajiksi sekä Enonselällä että Komonselällä nousi yllättäen normaalisti vain rantayöhykkeellä esiintyvä viherlevä Mougeotia sp.

Talvella 1985 punaisia sinileviä ei enää esiintynyt. Kesällä alkoivat Anabaena- ja Aphanizomenon-sinilevien massaesiintymät ja myöhemmin syksyllä valtalajiksi tuli Gomphosphaeria sp. Kesällä 1986 pintakukintaa muodostavien Anabaena-, Aphanizomenon- ja Microcystis-lajien aiheuttamat haitat jatkuivat järven jäätymiseen saakka. Kesän 1987 vedenkukinta alkoi heinäkuun puolivälissä, jolloin valtalajeina olivat A. flos-aquae ja M. aeruginosa. Aphanizomenon-maksimi jatkui syyskuulle. Sinilevien massaesiintymät alkoivat seuraavana vuonna jo kesäkuussa, jolloin valtalajeiksi nousivat A. flos-aquae ja M. viridis.

Myös kesällä 1989 sinileväkausi alkoi kehittyä kesäkuussa. Valtalajeina olivat A. flos-aquae ja M. aeruginosa. Syyskuussa valtalaji vaihtui Gomphosphaeria naegelianaksi. kuva 

Jäiden lähdettyä keväällä 1990 Enonselän etelärannalla esiintyi lyhytaikaisesti Microcystistä. Muutoin kesä meni ilman sinilevien massaesiintymiä. Vuoden 1991 aikana sinilevien muodostamat vedenkukinnat jäivät kokonaan pois ensimmäisen kerran lähes 30 vuoteen.

Elokuussa 1992 Microcystis esiintyi kuitenkin taas runsaana aiheuttaen vedenkukkaa, lauttoina pintaan nousevaa levämassaa oli useilla paikoilla järven eteläosissa.

kuva

Sinilevät kuuluvat Vesijärven luontaiseen planktonlajistoon. Järven veden ravinteikkuus ja emäksisyys ovat sinilevien kasvulle suotuisia. Rehevöityminen johtaa Vesijärven tyyppisessä järvessä sinilevävaltaisuuteen. Liiallinen jätevesien kuormitus oli aluksi ongelmien taustalla. Jätevesien poistumisen jälkeen 1980-luvun alkupuoliskolla alkanut Vesijärven tilan huonontuminen liittyy suurelta osin sinilevälajistossa tapahtuneisiin muutoksiin. Punaisen Oscillatorian massa-esiintymä johti järven oman kuormituksen voimistumiseen. Edelleen vuosikymmenen jälkipuoliskolla vallinnut pintakukintaa muodostava lajisto sai aikaan korkeiden pH-tasojen eli emäksisyyden voimistamaa sisäistä kuormitusta. Sinilevien massaesiintymät aiheuttivat monina peräkkäisinä vuosina rehevyyttä ylläpitävän kierteen, jossa koko ravintoketju ruokki sinilevää ylläpitäviä mekanismeja.

Lähde: Lasse Tuominen - Heikki Kolunen:
Vesijärvi artikkeli "Vesijärven levien värikäs maailma",

 limnologi Juha Keto